Juhlatunnelmaa ja pukuloistoa



Talviloman aatto 14.2. ei tuntunut tavalliselta perjantailta, koska silloin juhlittiin ystävänpäivää ja tanssittiin vanhojatansseja. Lukion kakkosluokkalaiset olivat vuoden mittaan harjoitelleet sikermän perinteisiä juhlatansseja – ja oli joukossa muutama modernimpikin koreografia. Tansseja esitettiin kolmeen kertaan, joten kaikilla koulun oppilailla oli mahdollisuus päästä nauttimaan kauniista musiikista, hienoista tanssiesityksistä ja juhlapukuloistosta. Osa tanssijoista oli sonnustautunut frakkiin ja osa iltapukuihin, joiden suosikkivärejä tänä vuonna olivat kirkkaanpunainen ja vaaleat pastellisävyt. Koululta vanhat siirtyivät  jäähalliin Helsingin lukioiden yhteisiin vanhojentansseihin.